JOUNI KERONEN LEVYTTÄÄ
Vaikka
Jouni Kerosen laulajanura ei olekaan sitten vuonna 1998 voitetun
tangokuninkuuden jälkeen ollut niitä kaikkein näkyvimpiä niin
laaja-alaisuudessaan se on vailla vertaa!
Kuluneiden vuosien aikana Jouni on ammentanut musiikillisia vaikutteita
estoitta joka suunnalta ja myös hyödyntänyt niitä ahkerasti esiintyvänä
artistina. Estradi on saattanut päivässä
vaihtua kirkkosalista rock-klubiin tai mies ja kitara-konsertista oman
orkesterin kanssa vedettyyn tanssikeikkaan työn jäljen ollessa aina yhtä
ammattitaitoista.
Osittain
juuri tästä monipuolisuudesta johtuen Jounin levytysuran uusi puhkeaminen on
antanut odottaa itseään. Se ei
kuitenkaan ole siinä mielessä vahinko, että näinä vuosina Jouni on rauhassa
saanut kehittyä nykyiseen loistoonsa.
Parhaillaan
tämä laadukkaan iskelmäviihteen karismaattinen tulkitsija työstää kuluvan
vuosituhannen ensimmäistä pitkäsoittolevyään, joka tulee kauppoihin
loppukesällä. Levyn tuottajana on
toiminut takavuosien Alligaattorit-orkesteristaan tuttu Jussi Alanko.
BePopStudion
Equalizer-levymerkillä ilmestyvältä CD:ltä on nyt julkaistu single ”En kadu mitään” radiosoittoa varten.
BE POP STUDION MESTARIKURSSIT
ISKELMÄN JA
VIIHTEEN LAULAJILLE
Kiinnostaako laulutaitojen kehittäminen?
Jos vastaat kyllä, Be Pop Studio voi
tarjota Sinulle tähän mahdollisuuden ammattimaisessa
äänitysstudioympäristössä. Taustabändissäsi soittavat TV:stä tutut kasvot ja kokonaisuudesta vastaa musiikin moniottelija Jussi Alanko, jolla on
takanaan pitkä ura muusikkona, tuottajana, äänittäjänä ja iskelmälaulajien
valmentajana. Koko lysti kustantaa saman
verran, mitä maksaisit perinteisistä laulutunneista. Jos kuulostaa hyvältä ota
ja soita niin kuulet lisää!
Perinteisessä laulunopetustilanteessa opettaja ohjeistaa ja arvostelee oppilaansa suorituksia ilman, että tällä on mahdollista kuunnella omia esityksiään jälkikäteen. Intensiivivalmennuksessa ohjaus perustuu siihen, että pääsääntöisesti kaikki harjoitteet äänitetään. Valmennettava saa näin välittömän palautteen suorituksistaan ja oppii itse arvioimaan kehittymistään. -Tunnettu asiahan on, että oma ääni kuulostaa äänitettynä vieraalta, mutta se on kuitenkin se ääni, jonka vastaanottaja kuulee.
Säestyksiin on käytettävissä n. 500 ammattimaisten studiomuusikkojen soittamaa levytyskelpoista orkesteritaustaa.
Sinulla on myös mahdollisuus oppituntien puitteissa tuottaa oma demo- tai kaupallinen äänite. Tässä yhteydessä käydään läpi äänitteen tuotantoprosessin eri osa-alueet. -Vaikka opetuksen painopiste on laulutaitojen kehittämisessä niin tarpeen mukaan saat opastusta kaikessa alaan liittyvässä (uran- ja ohjelmiston suunnittelu, äänentoistoasiat, esiintymistaidot jne.)
Äänen tuottamisen
perusasioita luonnollisesti opiskellaan ja hiotaan tunneilla. Näihin kuuluvat
hengitystekniikka, äänenhuoltoasiat, äänen avaus ja lämmittely.
BEPOP - LASTEN OPETTAVAISET LAULUT - MUSIIKKI-DVD
LASTU-LENNUN
MAAILMA - osa 1
12 uutta hauskaa
lastenlaulua kuvitettuna ja tavuttaen tekstitettynä
Tätä
laulukokoelmaa voi käyttää monella tavalla riippuen katsojan iästä. Se toimii
perinteisen lastenlaulukokoelman tapaan seuraten ja kuunnellen. Sen avulla voi
myös parannella lukutaitojaan tai jopa oppia lukemaan. Kaiken kukkuraksi mukaan
on liitetty karaoketoiminto, jolloin lapsi yksin tai yhdessä vanhemman kanssa
voi esiintyä Aarnimetsän orkesterin solistina.
Laulujen
oppimista helpottamaan ne ovat äänitteellä myös lausuttuina ja tekstitettyinä
versioina!
Äänitteen
musiikkituotantoon on panostettu aivan erityisellä tavalla. Kappaleiden
mestarillinen sovitustyö on Saku Järvisen käsialaa ja johtavana ajatuksena on
ollut tuottaa hauskaa ja mukaansatempaavaa musiikkia perinteisin
orkesterisoittimin ilman riipiviä syntetisaattoreita ja muita sähkösoittimia.
Laulukokoelma on
suunnattu 4 – 8-vuotiaille ja erityisryhmille, joilla on vaikeuksia lukemaan
oppimisessa. Kotien ohella tuote on suunniteltu käytettäväksi myös
päiväkodeissa sekä esi- ja alkuopetuksessa.
Lastu-Lennun maailman
keskipiste on hänen kotimökkinsa Aarnikoto, joka sijaitsee keskellä suuren
suurta Aarnimetsää. Siellä Lennu elelee ystäviensä Nipa Näädän, Kallu Kärpän,
Rupikonnan, Höpölän Villen ja monen muun metsän asukkaan kanssa seikkailusta
toiseen. Aarnimetsän väki kunnioittaa vielä sellaisia hyveitä kuin
ystävällisyys, auttavaisuus, ahkeruus ja rohkeus. Tämä ei tietenkään tarkoita,
etteikö pientä jekkua joskus esiintyisi.
– Lennun kotimetsän laidalla sijaitsee myös Peltolan talo, jonka
moninaisia touhuja Lennu tarkkailee suurella uteliaisuudella.
- Eletään aikaa ennen
sähköllä ja bensalla käyviä härveleitä.
Loistavassa
Aarnimetsän Orkesterissa musisoivat kapellimestari ja pianisti Saku Järvisen johdolla:
Antti
Heermann: viulu, Lauri Hannu: maniska, banjo ja kitara, Vesa Vienola: haitari,
Tomi Hyttinen: lyömäsoittimet, Jani Koskela, kontrabasso, Masa Orpana:
saksofonit ja klarinetti.
Laulusolisteina
ja osin kuorolaisinakin esiintyvät: Matti Valtteri Lehtinen, Saara Lehtonen,
Rauni Rokka ja Alma Sipilä. Lukijat: Marri Alanko ja Saara Lehtonen
Äänitys,
miksaus ja tuotanto: Jussi Alanko/Be Pop Studio
Kuvitus:
Pauliina Järvinen
DVD-editointi
ja grafiikka: Otto Salminen
Pedagoginen
asiantuntemus Johanna Hildén ja Rauni Rokka
LOISTAVA LAILA
KINNUNEN

BePop
Studion Loistava-sarjassa julkaistiin toissa keväänä Laila Kinnusen levytystuotannosta valikoitu kotikaraokekokoelma,
joka sisältää 20 Lailan tunnetuksi
tekemää hienoa klassikkoteosta. Kokoelma tuotettiin erityisesti vastaamaan
vaativan laulunharrastajan tarpeisiin. Tästä syystä DVD:n soittoraidat on
tuotettu erityisellä pieteetillä ja tavoitteena on ollut, että ne eivät
lainkaan kalpene alkuperäisten levyjen rinnalla.
Kappaleiden
sovituksesta vastaa kapellimestari Saku Järvinen, joka on myös soittanut
äänitteen piano- ja kosketinraidat. Muut studiomuusikot ovat Ville
Rauhala-kontrabasso, Juppo Paavola-rummut, Ari Isotalo-lyömäsoittimet, Lauri
Hannu-kitarat, Matti Orpana-puupuhaltimet, Vesa Vienola-haitari ja Tommi
Kolunen-trumpetti. Opasraidat tällä kokoelmalla ovat Milana
Misicin laulamia ja niinhän siinä kävi, että neljästätoista kokoelman
numerosta koottiin Milanalle myös
CD-äänite. Tämä ”Laulumme”-levy julkaistiin Bonnieramigon toimesta toissa
keväällä 2008 ja laulut ovat soineet radioissa siitä pitäen taajaan. Alla
karaoke-DVD:n ohjelmisto (20 laulua):
EPÄVIREISET
SYDÄMET - KAIKKIALLA
- IDÄN JA LÄNNEN TIET
KUN -
ILLALLA, ILLALLA - LAULUNI
- TIET -
TANSSILAULU
LAUANTAI -
IPANEMAN TYTTÖ - KÄTTES SUOJAAN
MANDSHURIAN
KUMMUT -
YÖN ÄÄNET - CARINA
- PIENI SYDÄN
YÖLLÄ, YÖLLÄ - KÄY
OHITSEIN - MARINA
- MUISTOJEN BULEVARDI -
TOISET MEISTÄ
LOISTAVA
LAPIN KESÄ
Hartaasti odotettu Vesa-Matti Loirin Eino Leino-levytyksistä
koottu karaokeäänite on vihdoin tullut myyntiin. Kyseessä on todellinen
karaoken gourmet-tuote vaativalle laulun harrastajalle. Levylle on valittu 20
keskeisintä kappaletta Veskun Leino-tulkinnoista. Äänitteen tekee
mielenkiintoiseksi myös se, että opaslauluraidoista vastaava tangokuningas Jouni Keronen tekee huikean suorituksen
omilla tulkinnoillaan, jotka avaavat lauluihin uusia, tuoreita näkökulmia.
Laadun
ja autenttisuuden takeena on myös äänitteellä soittava Saku Järvisen luotsaama loistava studio-orkesteri tyylikkäine
jousi- ja kitarasovituksineen.
Tasokkaassa orkesterissa soittavat: Saku Järvinen - piano ja syntetisaattori,
Simo Laihonen – rummut, Ville Rauhala – kontrabasso, Lauri Hannu – kitara ja
mandoliini, Kalle Alatalo – kitara, Jammi Humalamäki – haitari, Masa Orpana –
saxofoni ja huilu, Antti Heermann – viulut, Reinis Birznieks – sello, Jussi
Alanko – perkussiot ja kazoo, Antti Numminen – huuliharppu.
Levyn
viimeistellyn visuaalisen ilmeen takana on graafinen suunnittelija Otto
Salminen ja kokonaisuuden kruunaavat Veli-Jussi Lietsalan hivelevän kauniit
lapinaiheiset taustakuvat.
Ei
muuta kuin DVD pesään, ja anna parhaan orkesterisi säestää. Näistä voit valita:
LAULAJAN LAULU -
LAPIN KESÄ - EROTESSA
- HAUTALAULU -
JA VUODET NE KÄY -
MIETELMIÄ - KUN MUISTELEN - NOCTURNE
-
HÖYHENSAARET
- MINUST´ OLI KUIN OLISI SOUDETTU
-
PÄIVÄN LASKIESSA -
LÖYSÄLÄISEN LAULU - VÄINÄMÖISEN LAULU
MAININKEJA
- VIRTA VENHETTÄ VIE -
TULKAA KOTIIN -
PAINUVA PÄIVÄ
- ELEGIA -
HYMNI TULELLE -
FILOSOFEERAAVA YLIOPPILAS
LOISTAVA TOPI SORSAKOSKI
Hartaasti
odotettu Topi Sorsakoski-kokoelma on vihdoin tullut myyntiin. Levy sisältää
kattavan kokoelman suositun taiteilijan ohjelmistosta pääpainon ollessa taiteilijan
kitaravetoisessa materiaalissa. Poimintoja löytyy 80-luvulta aina viime vuoteen
asti, jolloin Topi ja Agents julkaisivat hienon vastaanoton saaneen
reunion-levynsä. Selvää on, että Topin jo vuosikymmeniä jatkuneelle
levytysuralle mahtuu niin paljon loistavaa musiikkia, että paljon on jäänyt
vielä odottamaan uusia karaokeversioita. Toisaalta kuitenkin juuri materiaalin
runsaus on mahdollistanut sen, että tästä valikoimasta on muodostunut erittäin
laadukas ja tyylikäs 20 laulun kokonaisuus.
Laadun ja
autenttisuuden takeena on myös äänitteellä soittava Rotukoirat-orkesteri, jota
johtaa Topin Kulkukoirat-bändin pitkäaikainen luottokitaristi Jyrki Telilä.
Jyrkihän on suomalaisen rautalankamusiikin ehdottomia huippuja, joka on
turhankin paljon jäänyt Topin varjoon. Alan ammattilaisten joukossa Jyrkin
arvostus on kuitenkin vankkumaton. Muut Rotukoirat ovat Jani Auvinen - rummut,
Jari Luostari - basso, Ali Ahmaniemi - piano ja muut koskettimet, Päivi
Virkkunen - taustalaulut ja Sami Varvio - haitari. Levyn opaslauluraidoista
vastaa kahta raitaa lukuun ottamatta kevyen musiikin moniottelija,
tangokuningas Jouni Keronen.
Ei muuta
kuin DVD pesään, silmät kiinni ja vedä niin kuin Topi. Näistä voit valita:
KELLOT SOI
KALLIOVUORTEN KUU
YKSINÄINEN MERIMIES
SATUJEN NAINEN
VAIKENE SYDÄN
TALVEN KYLMÄT KYYNELEET
HETKI AIKAA
HUOMISEEN
KIRJE
KUNHAN PALAAN TAKAISIN
LUMOTTU MERI
OI KUINKA SAATOITKAAN
OLEN YKSIN
PÄIVÄT ILMAN SINUA
SALATTU SURU
NIIN PALJON RAKKAUTTA SAIN
SYLIIS SAAT MUT PURISTAA
VAIN YKSIN ME KAKSI
VIRRAN RANNALLLA
YÖLLISET KIRJEET
LOISTAVA MAMBA
Joulukuussa
2007 ilmestynyt kotikaraoke-DVD ”Loistava Mamba” sisältää tämän Suomen
suosituimpiin kuuluvan orkesterin 20 levytyshelmeä 1980-luvulta aina viime
vuosiin asti. Bändin tunnetuimpien hittien lisäksi mukaan on mahdutettu myös
muutama Tero Vaaran haasteellisempi sävelmä, joiden parissa on mainio tilaisuus
kehitellä omia tulkintataitojaan. Mamba-äänitteen alkuperäisiä levytyksiä
kunnioittavista soittoraidoista vastaa Kalle Alatalon Suuri Studio-orkesteri apunaan
The New Be Pop Horns – puhallinryhmä. Käytössä on opaslauluraita, jonka saa
tarvittaessa kuuluviin DVD-kapulan audionäppäimellä. Viihdyttäviä hetkiä
laatumusiikin parissa!
01 Valokuvia
02 Lauantai-ilta
03 1.8.1985
04 Liian Vähän Sittenkin
05 Mitä Yhdestä Särkyneestä Sydämestä
06 Ollaanko Me Vielä
07 Aina Jotain Jää
08 Pieni Lemmenleikki
09 Pyyhi Kyyneleet
10 Sydänsuruja
11 Sä Oot Historiaa
12 Vietellen
13 Vastustamaton
14 Mä Tein Sen Taas
15 Me Pantiin Puoliksi Kaikki
16 Meille Vai Teille
17 Romantiikkaa
18 Monica
19 Ei Se Vielä Oo Rakkautta
20 Eilinen On Mennyt
LOISTAVA RAULI BADDING SOMERJOKI
01 Paratiisi
02 Illan varjoon himmeään
03 Tähdet, tähdet
04 Ja rokki soi
05 Bensaa suonissa
06 Ei niin hyvännäköinen
07 Ikkunaprinsessa
08 Hämärän prinsessa
09 Jykevää on rakkaus
10 Ilta-aurinko
11 Kuin runotar hän kulkee
12 Mä haluan sun
13 Omista minut
14 Pilvet karkaa
15 Saanhan viimeisen tanssin
16 Sulamith
17 Suon kulkija
18 Yön hiljaisuudessa
19 Valot
20 Eikö juu